Musiikin hahmotusaineet:
Musiikin hahmotusaineet
Musiikin hahmotusaineet 2025-2026
Alla oleviin ryhmiin voit ilmoittautua kansliaan. Jos et tiedä mihin ryhmään oppilaan tulee ilmoittautua, voit varmistaa asian soiton-/laulun opettajalta.
MUSARI
Musari on teorian alkeisryhmä vasta-alkajille ja nuorille oppilaille (synt. 2016-2018). Ryhmässä opetellaan musiikin hahmottamisaineita tekemisen kautta, eli soitetaan, lauletaan ja liikutaan yhdessä. Lukuvuoden aikana tutustumme pianoon, kitaraan, ukuleleen ja moniin muihin rytmi- ja melodiasoittimiin. Improvisoimme ja harjoittelemme omien laulujen sävellystä ja sanoittamista. Ryhmä soveltuu niin vasta-alkajalle kuin musiikkiopiston oppilaalle. Musari tukee musiikkiopiston instrumenttiopintoja ja opetuksessa käydään läpi muha 1-sisältöjä (musiikin hahmotusaineet 1) toiminnan kautta. Kaksi rinnakkaisryhmää, eli maanantaisin ja tiistaisin. Aloitus viikko 34.
Musari ma klo 15:15-16:00 Kaunaisten uimahallilla, opettaja Heini Mansikkakorpi
Musari ti klo 14:30-15:15 Kauniaisten uimahallilla, opettaja Heini Mansikkakorpi
MUSARIN BIISIPAJA UUTUUS
Musarin biisipaja on suunnattu synt. 2016-2018. Käymme läpi MuHa 1-sisältöjä (musiikin hahmotusaineet 1) oman säveltämisen ja tekemisen kautta. Teemme omia kappaleita ja käytämme tässä apuna ”Säveltämisen pedagogiikka”-metodeita. Tunneilla lauletaan, soitetaan ja tutustutaan eri soittimiin. Valmistuneista kappaleista yksi tai useampi nauhoitetaan keväällä 2026 ammattistudiossa ammattituottajan kanssa (yksi lauantaipäivä, ajankohta varmistuu myöhemmin). Tällöin pääsee soittamaan ja laulamaan studioon sekä tutustumaan studiotyöskenteluun. Ryhmän maksimikoko on 8 oppilasta, joten kiirehdithän ilmoittautumaan!
Ma klo 14:30-15:15 Musarin biisipaja Kauniaisten uimahallilla, opettaja Heini Mansikkakorpi
MUSIIKIN HAHMOTUSAINEET (”MuHa”)
Aloitus viikko 34. Kurssit on suotavaa suorittaa järjestyksessä.
Muhan opiskelu on suositeltavaa aloittaa 9-10-vuotiaana. Suosittelemme myös suoritusten tekemisen yhtenä jaksona siten, että kaikki musiikin hahmotusaineet niin perusopinnoissa kuin syventävissä opinnoissa ovat suoritettuna ennen toisen asteen, esim. lukion, opintojen alkua.
Perusopinnot
MuHa 1 ti klo 16:00-16:45 Mäntymäen koulun musiikkiluokka, opettaja Johanna Ojapelto
MuHa 1 to klo 16:15-17:00 Hagelstamska skolanin musiikkiluokka, opettaja Hanna Nikamaa
MuHa 2 ti klo 16:45-17:30 Mäntymäen koulun musiikkiluokka, opettaja Johanna Ojapelto
MuHa 2 to klo 17:00-17:45 Hagelstamska skolanin musiikkiluokka, opettaja Hanna Nikamaa
MuHa 3 to klo 18:00-19:00 Hagelstamska skolanin musiikkiluokka, opettaja Hanna Nikamaa
MuHa 3 verkkokurssi* opettaja Hanna Nikamaa
MuHa 3/Laulupaja** ti klo 17:45-18:45 Mäntymäen koulun musiikkiluokka, opettaja Johanna Ojapelto
Tule, täydennä ja paikkaa-osaamiskurssi*** ti klo 18:45-19:45 Mäntymäen koulun musiikkiluokka, opettaja Johanna Ojapelto
Yleinen musiikkitieto (YMT) to klo 19:00-20:00 Hagelstamska skolanin musiikkiluokka, opettaja Hanna Nikamaa
Yleinen musiikkitieto (YMT) verkkokurssi*, opettaja Hanna Nikamaa
* Verkkokurssi: Kurssi opiskellaan omaan tahtiin verkossa kotoa käsin. Teknistä osaamista tarvitaan sen verran, että osaa tehdä käyttäjätunnukset sivulle, ottaa valokuvia, tehdä nauhoituksia ja ladata tiedostoja palvelun palautuskansioihin. Opettaja opastaa tehtävien palauttamiseen liittyvissä teknisissä kysymyksissä.
** Laulupaja: Voit suorittaa MuHa 3 laulamalla. Laulupajassa keskitytään yhdessä laulamiseen ja käydään läpi teorian peruselementtejä laulamisen kautta.
*** Onko MuHa jäänyt unohduksiin? Haluatko vahvistaa nuotinlukutaitoasi? Tai saada kaverit kiinni MuHa-opinnoissa? Haluaisitko oppia laulamaan nuotista itsevarmasti? Kurssin sisältö muokataan osallistujien toiveiden mukaan.
Syventävät opinnot, suppeat kurssit
Moduulikurssit soveltuva oppilaille, jotka eivät hakeudu musiikin ammattiopintoihin. Moduulikursseilla, eli teoriaopintojen suppeilla kursseilla, opetus perustuu musiikin hahmotusaineiden perusteisiin, joita vahvistetaan I-kurssin perusteilla. Kurssi perustuu oppilaan itsenäiseen työskentelyn opettajan ohjauksessa. Moduulikurssi kattaa kahdeksan opetuskertaa.
Voit vapaasi valita oman kiinnostuksen mukaisesti kolme moduulia. Uutuutena tarjoamme erityismoduuleja, joista voit vapaasti valita yhden moduulin korvaamaan yhden perusmoduulin. Esimerkiksi tarvittavista kolmesta moduulista yksi voi olla erityismoduuli ja kaksi perusmoduulia. Vaihtoehtoisesti valitset kolme perusmoduulia. Moduuleja ei tarvitse suorittaa järjestyksessä.
Perusmoduulit (valitse vähintään kaksi)
Moduuli 1: Solfa I (21.8 – 9.10 2025) to klo 17:00-18:00 Vallmogård, opettaja Kai Pihlström
Moduuli 2: Teoria I (23.10 – 11.12.2025) to klo 17:00-18:00 Vallmogård, opettaja Kai Pihlström
Moduuli 3: Sovitus I (8.1.2026 – 5.3.2026) to klo 17:00-18:00 Vallmogård, opettaja Kai Pihlström
Moduuli 4: Populaarimusiikin historia I (12.3.2026 – 30.4.2026) to klo 17:00-18:00 Vallmogård, opettaja Kai Pihlström
Erityismoduulit (Huomioithan että lopputyöhön lasketaan vain yksi eritysmoduuli)
Erityismoduuli 1: Nuotinkirjoitusohjelman käyttö PERUSTEET
Kurssilla opetellaan käyttämään Musescore-nuotinkirjoitusohjelmaa. Nuotinkirjoitustaidon opittuasi voit itse nuotintaa omat sovituksesi ja sävellyksesi oikeiksi nuoteiksi. Kurssilla kirjoitetaan sovitus vapaavalintaisesta kappaleesta esim. omalle soittimelle ja pianolle. Kurssin jälkeen sovitus pyritään esittämään esim. musiikkiopiston matineassa. Kurssi toteutetaan enimmäkseen etänä, ja sitä varten tarvitset käyttöösi oman kannettavan tietokoneen ja toimivan Zoom-sovelluksen asennettuna tietokoneelle. Huolehdithan myös, että sinulla on mahdollisuus työskennellä rauhallisessa tilassa esim. kuulokkeet korvilla.
Aika: keskiviikkoisin 20.8.-8.10.2025 klo 18:00-19.00
Paikka: Etä/Annex. Huomioithan että opetus alkaa ja päättyy lähiopetuksena, muut opetuskerrat ovat etänä.
Tarvikkeet/vaatimukset: Tietokone (sovellus ei toimi tabletilla esim. iPadilla) ja Zoom-sovellus. Rauhallinen tila.
Opettaja ja lisätiedot: Oona Sinkko oona.sinkko@kaumo.fi
Eritysmoduuli 2: Nuotinkirjoitusohjelman käyttö JATKO
Jatkokurssi Nuotinkirjoitusohjelman käyttö PERUSTEET-kurssille. Kurssilla kirjoitetaan sovitus omavalintaisesta kappaleesta vähintään kolmelle instrumentille. Kurssin jälkeen sovitus pyritään esittämään esim. musiikkiopiston matineassa. Kurssi toteutetaan enimmäkseen etänä, ja sitä varten tarvitset käyttöösi oman kannettavan tietokoneen ja toimivan Zoom-sovelluksen asennettuna tietokoneelle. Huolehdithan myös että sinulla on mahdollisuus työskennellä rauhallisessa tilassa esim. kuulokkeet korvilla.
Aika: keskiviikkoisin 7.1.2026-4.3.2026 klo 18:00-19:00
Paikka: etä/Annex. Huomioithan että opetus alkaa ja päättyy lähiopetukseen, muut opetuskerrat ovat etänä,
Tarvikkeet/vaatimukset: tietokone (sovellus ei toimi tabletilla esim. iPadilla) ja Zoom-sovellus. Rauhallinen tila.
Opettaja ja lisätiedot: Oona Sinkko oona.sinkko@kaumo.fi
Syventävät opinnot, koko lukuvuoden kestävät kurssit
Kurssi soveltuvat oppilaille, jotka hakeutuvat musiikin ammattiopintoihin. Kurssit kestävät koko lukuvuoden ja teemoihin syvennytään tarkemmin kuin moduulikursseilla. Voit vapaasti valita oman kiinnostuksen mukaisesti kolme kurssia.
Solfa I laaja kurssi: tiedustelut opettaja Kai Pihlströmiltä.
Teoria I laaja kurssi: tiedustelut opettaja Kai Pihlströmiltä.
Harmonia I laaja kurssi: tiedustelut opettaja Kai Pihlströmiltä.
Sävellys-kurssi: tiedustelut opettaja Kai Pihlströmiltä.